Osake
Osake on varmasti sanana tuttu kaikille. Mikä osake oikeastaan sitten on? Lyhyen määritelmän mukaan osake on osuus eli oikeus osakeyhtiössä. Se kuvaa siis osakkeen omistajan omistusosuutta yrityksestä. Periaatteessa idea on sama julkisissa isoissa yrityksissä ja pienissä yksityisissä osakeyhtiöissä, mutta käytännössä eroja on paljon. Esimerkiksi 1000 kappaleella Nokian osakkeita ei vielä saada omaa sanaa kuuluviin, mutta pienessä yrityksessä osakkeita saattaa kokonaisuudessaan olla vain 1000 kappaletta – tai selvästi vähemmänkin. Jokaisessa osakeyhtiössä tulee olla vähintään yksi osake.
Osakkeen omistaminen antaa omistajalle oikeuksia ja velvollisuuksia: Oikeuksista tärkeimpiä ovat oikeus osinkoon ja äänioikeus yhtiökokouksessa. Pääsääntö on, että kaikki osakkeet antavat yhtäläiset oikeudet yhtiössä, mutta yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä toisin. On olemassa osakkeita, jotka eroavat toisistaan äänimäärältään, tai antavat erilaisia oikeuksia yrityksen omaisuuteen ja tuloihin.
Osakkeiden liikkeellelaskemisella yritys saa uusia omistaja, jotka tuovat omanpääoman ehtoista rahoitusta yritykseen.
Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeita voit ostaa Suomessa Helsingin pörssistä.
Lue lisää osakkeista ja osakeyhtiöstä.
Leave a Reply