Aamulehden uutisessa ilmoitettiin, että vuoden 2010 lakimuutos on vaikuttanut merkitsevästi pikavippeihin: Periaatteessa pikavippiä voisi hakea 44 päivän laina-ajalla melkein kokonaan ilmaiseksi (riippuen palvelusta). Emme missään nimessä suosittele kuitenkaan kokeilemaan tätä, sillä meidän mielestämme toiminta kuulostaa erittäin epäilyttävältä. Kun haet pikaluoton, maksa se siis kiltisti takaisin heti kun siihen pystyt.

Näin porsaanreikä toimii Aamulehden mukaan:

  1. Otetaan vähintään 200 euron laina vähintään 14 päivän maksuajalla.
  2. Perutaan laina viimeistään 14 päivän kuluessa sähköpostitse.
  3. Nyt sinulla on 30 päivää aikaa maksaa lainattu summa takaisin – näin määrää etämyyntilaki.
  4. Maksettavaksi tulee vain juoksukorko – muita korkoja ei saa periä.
  5. Tzädäm, olet lainannut vipin todella edullisesti.

Osa vippipalveluista on kuitenkin huomannut, että veloittamalla käsittelymaksut lainan myöntämisen yhteydessä, voidaan tällaiselta välttyä. Ilmaisuus ei siis koske käsittelymaksuja – ainoastaan korkoja.

Huom! Vielä kerran, emme suosittele kokeilemaan tätä. Maksakaa nyt vain kiltisti ne vipit takaisin, kuten olette alun perin lainaehtojen mukaan suostuneetkin tekemään.