Warranteilla käydään kauppaa pörssissä aivan samalla tapaa kuin osakkeillakin. Se on arvopaperi, joka kohdistuu johonkin kohde etuuteen.

  • Ostowarrantti: Antaa oikeuden ostamiseen sovittuun hintaan päättymispäivänä.
  • Myyntiwarrantti: Antaa oikeuden myymiseen sovittuun hintaan päättymispäivänä.

“Warrantit antavat mahdollisuuden korkeaan tuottoon pienelläkin pääomalla. Luultavasti mikään muu sijoitustyyppi 1990-luvun puolivälistä lähtien ei ole saanut ihmisiä innostumaan näin paljon.”

Näin kertoo Handelsbankenin Mitä ovat warrantit -artikkeli, jonka mukaan warrantit ovat todella kovan riskin instrumentteja. Niillä voi siis tehdä todella kovaa prosentuaalista voittoja, mutta riskit ovat myös samanmoiset. Warranttikaupasta kiinnostuneen kannattaa tutustua warranttien ominaisuuksiin, valikoimiin ja markkinoiden fundamentteihin.

Warrantit ovat Suomessa edelleen pienempi sijoitusinstrumenttien ryhmä kuin muualla Euroopassa. Ne kuitenkin tarjoavat mielenkiintoisen mahdollisuuden lisätuottojen tekemiseksi.